
Sielun Sävelen toiminta-ajatuksena on tarjota musiikillisia elämyksiä sekä henkistä elämänvoimaa juuri Sinulle!
∞
Etsitkö esiintyjää juhliisi?
Tuon tilaisuuteesi herkän, kauniin musiikkielämyksen pianolla tai kitaralla säestettynä toiveittesi mukaisesti.
∞
Haluatko oppia soittamaan pianoa tai kitaraa?
Haaveiletko soittamisesta, musiikista elämässäsi?
Onko lapsellasi erityistarpeita ja hän haluaisi musisoida?
Autan sinua oppimaan sinulle sopivalla tavalla ja sinun tarpeistasi lähtien.
Löydän musiikin sisältäsi! ♥
∞
Kaipaatko henkisiä asioita, etsitkö itseäsi?
Reiki -energiahoidon avulla autan sinua palauttamaan oman Elämänvoimasi.
Olen mukana matkassasi henkisen kasvun tiellä.
∞
ASIAKASKOKEMUKSIA
”Minulla alkoi henkilökohtainen matka itseeni. Se on ollut antoisa, olen voimistunut ja onnistunut. On aina yhtä ilo tulla musisoimaan. Musiikin voima on jotain niin suurta ja kaunista. Tuokioiden tulee olla juuri sellaisia yksilöllisiä mitä kukakin asiakas tarvitsee. Sinulla on kyky nähdä toisen sisälle.”
– Janika –
”Parasta on ollut se, kun mennään rauhassa eteenpäin ja siitä ei ole tullut paineita. Ja saa valita itse kappaleen. Selkeä opettaminen. ”
– S. 12v. –
”Kun kuulin Katjan tulkintaa pianolla ensimmäistä kertaa, kylmät väreet kulkivat koko kropan läpi.
Kaunis laulusi ja hienovarainen soittosi toi meille lohtua sinä surullisena päivänä.”
– Terhi –
”Minulla ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta reikihoidosta. Lähdin siihen avoimin mielin, ilman odotuksia. Tilanne oli rauhallinen ja miellyttävä, samoin kuin reikiohjaaja sekä ympäristö. Ensimmäinen kerta oli suorastaan tajunnanräjäyttävä. En tiedä mitä reikissä yleensä tapahtuu, minulla lähti juoksemaan entisten elämänkohtaloiden ja nykyisten valintojen yhteydet. Se tuntui koko kehossa ja oli niin voimakas kokemus, että Katjan turvallinen lähestymistapa ja läsnäolo ja tyyli olla ohjaajana, auttoivat menemään kokemuksen läpi rohkeasti. Sain auki pitkästä aikaa luovuuden lähteen uudelleen sekä jonkin asteisen syvän rauhan.”
– Nainen 46v.-
∞
Tutustu palveluihini!
ESIINTYVÄ ARTISTI JUHLIIN
SÄVELTUNNIT KAIKENIKÄISILLE
REIKI ELÄMÄNVOIMA -ENERGIAHOIDOT
∞
Nimeni on Katja Vanttaja.
Olen säveltäjä-pianisti, laulaja-lauluntekijä, yhteisömuusikko, sairaanhoitaja, reikihoitaja, kokemuskouluttaja sekä elämän pohdiskelija.
∞
Tervetuloa!
Kuvat: Antti Pitkäjärvi & Karoliina Kolehmainen