Rakastan soittaa akustista pianoa, joka soi pehmeästi ja kauniisti. Vuosien varrella olen löytänyt itsestäni myös kitaristin & laulaja-lauluntekijän. Henkiset asiat ovat myös aina kuuluneet elämääni.
Säveltäjä-pianisti, laulaja-lauluntekijä
Musiikki on aina kuulunut elämääni ja olen käyttänyt sitä myös eri työympäristöissä aina kun se on ollut mahdollista. Varsinainen säveltäminen tuli elämääni yllättäen vuonna 2006. Viimeisten vuosien aikana syntyneet sävellykset ovat saaneet kolmen albumin muodon, vuosien 2018-2023 aikana, artistinimellä Katja´s. Lisäksi olen viime vuosina luonut täysin omia kappaleitani laulaja-lauluntekijänä ja esiintynyt artistinimellä Katja Vanttaja.
Kuvat: Karoliina Kolehmainen
Sairaanhoitaja
Olen toiminut hoitotyön parissa jo reilusti yli 15 vuoden ajan ja työkokemukseni on pääasiassa lasten, nuorten ja perheiden kanssa kehitysvammatyön sekä lastenpsykiatrian parissa. Olen toiminut myös Pohjois-Karjalan sairaanhoitajat ry:n Mielenterveyshoitotyön sekä Lasten hoitotyön työryhmän puheenjohtajina ja olen perustajajäsenenä mukana kahdessa muussa vapaaehtoistyöryhmässä lapsiin ja lapsen oikeuksiin liittyen.
Yhteisömuusikko
Valmistuin yhteisömuusikoksi tammikuussa 2019 Savonia amk:sta. Koulutus on Suomessa uusi. Yhteisömuusikon tavoitteena on lisätä iloa ja kultturihyvinvointia. Yhteisömuusikkoudessa yhdistyy elementtejä musiikkiterapiasta, -pedagogiasta, työnohjauksesta, sosiologiasta sekä muusikkoudesta. Vahvuuteni yhteisömuusikkona ovat kuntouttavan toiminnan työkalujen tuntemisessa ja jakamisessa.
Reikihoitaja & Elämän pohdiskelija
Elämän pohtiminen tulvii esiin sävelinä, välillä ajatelmina ja usein myös valokuvina, maalauksina.
Reikihoitajaksi olen kouluttautunut vuosina 2020 (Reiki 1) ja 2022 (Reiki 2). Tällä hetkellä opiskelen Reiki Masteriksi. Reiki on tapa elää ja olla yhteydessä maailmankaikkeuden kanssa. Voit lukea REIKI ELÄMÄNVOIMA -ENERGIAHOIDOISTA TÄÄLTÄ!
Kokemuskouluttaja
Minulla on ollut onni saada lapsia, mutta yhden heistä olen menettänyt. Esikoistyttäremme syntyi kuolleena vuonna 2009. Surusta jälleen jaloilleni selvinneenä kävin Käpy-Lapsikuolemaperheet ry:n kokemuskouluttajakoulutuksen (lisätietoa). Käyn puhumassa koulutuksissa sekä keskustelemassa lapsikuolemaperheitä työssään kohtaavien työntekijöiden kanssa.

