Tarinoita Todellisuuksista

VALOMATKA


Olipa kerran Talo
Josta säteili Valo.

Talo oli korkean mäen päällä
Tie sinne kuin liukkaalla järven jäällä.

Kulkija sinne yritti vimmalla kammeta,
Ihmetteli miksei hänelle helpompaa reittiä anneta.

Yhä uudelleen ja uudelleen kiipesi ja kapusi.
Ja aina vaan lipesi ja vapisi.

Lähes tulkoon luovuttaneena
Elämälle raivostuneena
Päätti lopulta vain Antautua.

Istahti alas
Poltteli piippua
Katseli ohikulkijoita & Valoa.

Alkoi vähitellen jopa nauttia.
Hymyili ja oli huoleton,
kun ei tarvinnut enää itseltään mitään vaatia.

Lopulta tuli se päivä,
kun kävi taivaalta Auringon häivä.
Lämpö sulatti reitiltä jään,
Ihmetteli nyt Kulkija,
kohti Valoako lähteä,
vai tähänkö jään?

Tuumaili vielä päivän ja kaks
Ei tullut valinta sen helpommaks.

Päätti siis jatkaa oloaan huolettomana
Kyllä elämä järjestyisi joka tapauksessa.

Vuoden päästä:
Ei ollut Kulkija enää samassa kohtaa.
Oli jossain vaiheessa vain ajatellut jalkansa nostaa.

Tie Talolle, Säteilevälle Valolle oli jo kaunis ja tuttu.
Oli Kulkija ymmärtänyt tarkoituksen Elämän,
joka olikin aikamoinen Juttu! 😉


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s